Turun julkaistut palautteet

Syöte sisältää Turun kaupungille tulleet julkaistut palautteet

Kadut ja liikenne: Rakentaminen ja työmaat

Kartassa ei ollut ilmoitusta kaivuu-urakasta eikä aluetta ollut aidattu eikä järjestetty mitään liikennemerkkejä ollut kertomaan tietyöstä.

Julkaistu 25.2 klo 16:51 🔗

Liikuntapalvelut: Uimahallit ja maauimalat

Huomasin eilen impivaaran uimahallissa käydessä, että monet perheet laittoivat lähtiessään uimahallista pukukaappien ovet lukkoon. Pitäisiköhän laittaa enemmän infolappuja pukutiloihin,että pukukaapin ovi jätetään AUKI!! (Kun lähdetään pois) Vai avautuuko kaappi kun ranneke luetaan yläportilla!? 🤔🙄

Julkaistu 25.2 klo 15:56 🔗

Joukkoliikenne Föli: Aikataulut ja reitit

Hei, Haluan ilmoittaa, että Turussa Jaanin paloaseman kohdalla olevalta bussipysäkiltä puuttuu pysäkkikilpi numero 27. Sijainti: Jaanin paloaseman pysäkki Puuttuva kilpi: pysäkkinumero 27 Huomasin asian hiljattain. Pyydän ystävällisesti tarkistamaan tilanteen ja asentamaan puuttuvan kilven.

Julkaistu 25.2 klo 14:14 🔗

Kadut ja liikenne: Ulkovalaistus

Katuvalo on ollut sammuneena koko kuluneen alkuvuoden ilpoistenkadun ja rautsuonkadun risteyksen tuntumassa

Julkaistu 25.2 klo 13:52 🔗

Ympäristöterveys: Eläinsuojelu

Osallistuuko Turun kaupungin eläinsuojelu tai muu taho jollain tavoin sorsien talviruokintaan? Tämä kysymys heräsi eilen, koska näin eilen pimeällä Katariinan luonnonsuojelualueella ruokakivellä usean sorsan parven etsimässä ruokaa. Sorsat eivät näe hyvin pimeällä. Kysyn samalla myös avoveden mahdollistamisesta sorsille nyt, kun Föri ei kulje. Olisiko Turun kaupungilla mahdollista ihmisen toimesta avata ja pitää yllä avovesi aluetta, jos luontaista ei ole nyt olemassa, jotta nämä sorsat selviävät vielä lopputalvenkin? Pärjätäkseen talven yli hyvin sorsat tarvitsevat avovettä. Talviruokintaa sorsille tarjoaa mm. https://ksesy.fi/toiminta/rauhalahden-sorsat/

Julkaistu 25.2 klo 12:50 🔗

Viheralueet: Metsät

Olimme vuosi sitten keväällä yhteydessä toivoen Trullinkujan alueen metsän harvennusta. Nyt harvennus on tehty. Hakkuu hoidettiin ripeästi kovista pakkasista huolimatta ja puut sekä risut korjattiin nopeasti pois metsästä. Kiitokset tästä!

Julkaistu 25.2 klo 12:23 🔗

Kadut ja liikenne: Ajoradat

Vaunukatu 11 ja Logomon sillan rappujen välinen katualue: vesi seisoo asfaltilla. Asfalttialueelle tulee saada hulevesikaivo.

Julkaistu 25.2 klo 10:20 🔗

Joukkoliikenne Föli: Aikataulut ja reitit

Hei! Milloin uudet aikataulut julkaistaan ja mitä muutoksia on tulossa reitteihin?

Julkaistu 25.2 klo 10:19 🔗

Liikuntapalvelut: Uimahallit ja maauimalat

Hei, miksi vesijuoksijoilta viedään nopearata uimareille, uimareille oli käytössään 6+ 4 rataa ja vesijuoksijoilla vain hitaille juoksijoille tarkoitettu leveä rata, siinä ei pääse tasaseen nopeaan juoksurytmiin kun kokoajan pitää ohittaa hitaanpia juoksijoita, lisäksi usein kun tuo nopearata on käytössä siellä joukossa menee näitä " sunnuntaikävelijöitä" joita joutuu aina ohittamaan, miksei sitä valvota ettei k.o. radalle mene näitä jotka menevät tosi hitaasti

Julkaistu 25.2 klo 10:5 🔗

Liikuntapalvelut: Kuntosalit

Miksi on kehitetty Timmi, kun sen antamat tiedot eivät pidä paikkaansa? Tänäänkin Timmin mukaan Impivaaran Männistön kuntosalilla on yleisövuoro 11-16. Siellä olikin varattu vuoro 11.30 alkaen. Myöskään varattujen vuorojen taukoa, esim. joulun aikaan, ei päivitetä Timmiin. Hyvä palvelu, jos vain toimisi!

Julkaistu 25.2 klo 9:10 🔗

Kadut ja liikenne: Ajoradat

Vettä noussut jostain tielle ja jäätynyt epätasaiseksi "perunamaaksi". Vaikeuttaa ajamista ko. kohdasta ja mahdollisuus rikkoa auto töyssyjen takia.

Julkaistu 25.2 klo 8:37 🔗

Kadut ja liikenne: Jalkakäytävät

Jalkakäytävällä iso jäätynyt lumikasa, esteettömyys ei toteudu. En tiedä onko kaupungin vai taloyhtiön vastuulla, mutta asia varmaan etenee tätä kautta.

Julkaistu 25.2 klo 6:27 🔗

Kartat ja osoitteet: Osoitteet

Missä Turussa on Ihalantie? (Raisiosta sellainen toki löytyy, mutta nimenomaan Turussa?) Virallisessa katuluettelosta Ihalantie on, mutta karttapalvelusta hakiessa näyttää Länsikaaren ja Artukaistentien risteystä.

Julkaistu 25.2 klo 5:49 🔗

Liikuntapalvelut: Uimahallit ja maauimalat

Hei! miesten puolella joka saunassa siivousvalo palaa joka päivä. Impivaaran uimahalli.

Julkaistu 24.2 klo 19:16 🔗

Kadut ja liikenne: Katujen yleinen palaute

Raunistulassa Virusmäentien ja Alfankadun kohdalla olisi hyvä laittaa betoniporsaita tms ettei autoja pääse ajaa kiellettyä pätkää Virusmäentiellä läpi ennen kuin jotain tapahtuu.. Nyt on välillä todella kova vauhti päiväkodin vieressä ja jatkuvasti liikennettä vaikka tosiaan ei saisi tuolta ajaa läpi. Täällä liikku paljon ihmisiä, koiria ja lapsia jo valmiiksi kapealla tiellä.

Julkaistu 24.2 klo 19:10 🔗

Kadut ja liikenne: Jalankulku- ja pyörätiet

Sirkkalankadun ja Lemminkäisenkadun risteys suljettava autoilta, edes liikennevalot eivät estä autoilijoita vaarantamasta tässä kaikkien muiden henkeä koska Turussa tällä hetkellä autoilijat ajavat jatkuvasti ylinopeudella päin punaisia ja vielä siten, että suojatielle on vaihtunut vihreä ennen kuin autoilija ajaa suojatielle. Tänään pelkästään jouduin kahdessa kohdassa ottamaan askelia taaksepäin kun autoilija kaahasi päin punaisia.

Julkaistu 24.2 klo 16:38 🔗

Kadut ja liikenne: Katujen yleinen palaute

Ruonalankadun auraus ja hiekoitus ollut kiitettävää.

Julkaistu 24.2 klo 15:5 🔗

Ympäristö: Roskaantuminen

Kristiina Stenbockin kujan varrella ollut monta viikkoa jätettä, mm. metalliromua, pari keittiölaitetta, jotain nestettä.

Julkaistu 24.2 klo 14:47 🔗

Kadut ja liikenne: Liikennemerkit ja viitoitukset

Heipä hei, minulla oli auto pysäköitynä Rehtoripellonkatu 3 paikkeilla. Kauppakorkeakoulua vastapäätä. Mielestäni pysäköintimaksuvaatimuksen liikennemerkki on sijoitettu huonosti tai niitä voisi olla enemmän. Tässä perusteluni: 1. Yleinen kulkusuunta on Hämeentieltä Rehtoripellonkadulle. Tästä suunnasta punaisella kuvaan merkkaamani parkkipaikat ovat kulkusuunnasta tien vasemmalla puolella. Lain mukaan ilmeisesti tällöin riittää että merkki on minuun päin silloin kun ajan oikeaan suuntaan eli Rehtoripellonkadulta Hämeentien suuntaisesti. Kuitenkin väitän että 90% kadunvarteen pysäköijistä tulee Hämeentie -> Rehtoripellonkatu suuntaisesti. Tällöin ensimmäisestä parkkipaikasta kylttiin on ainakin 50m ja se on väärinpäin eli jos parkkeeraa ensimmäiseen mahdolliseen ruutuun, niin merkkiä ei pysty tästä edes havaita ja se on vielä suunnattu toiseen suuntaan. Huomasin, että melko moni on saanut tältä paikalta sakot. Mielestäni on hölmöä, että pitää kävellä yli 50m että löytää pysäköintiliikennemerkin. Liikennemerkkien perimmäinen tarkoitus on selkeyttää liikennettä ja pysäköintiä eikä vain olla "lainmukaisia". Mielestäni tässä pysäköinti ei ole selkeästi merkattu. Ehdotan siis, että johonkin punaisten pisteiden keskikohtaan(liitteessä) tulisi myös merkki pysäköinnistä ja se olisi suunnattu yleiseen tulosuuntaan päin. Väitän että olisi asianmukaista, että liittämäni street view näkymästä tulisi jo ilmi miten pysäköidään.

Julkaistu 24.2 klo 12:51 🔗

Kadut ja liikenne: Jalankulku- ja pyörätiet

Hei. Nyt kun olette poistaneet lumivalleja sivukaduilta ja jopa nurmikoilta (mm. hippoksentiellä!) niin olisiko aika vihdoin poistaa pyörätietä kaventava lumi pois tykistökadulta sillan kohdalta!? Valli on ollut siinä viikkokausia ja kapeimmillaan pyörätie on alle metrin kun sen päällä on lunta jopa puolen metrin kasa. Haittaa todella paljon liikennettä.

Julkaistu 24.2 klo 10:6 🔗

Ulkoilu: Ulkoilureitit ja hiihtoladut

Poikkeuksellisen hyvä jäätilanne tänä talvena mahdollistaa hiihtämisen luonnonjäällä. Kakskerran järven rantoja myötäilevä konelatu olisi helppo ja nopea toteuttaa. Lunta jäällä on riittävästi ja sekä perinteinen latu että ura luisteluhiihtoa varten olisi mahdollista tehdä. N. 13 km mittainen kierros olisi ylellisyyttä tänä vähälumisena talvena.

Julkaistu 24.2 klo 6:38 🔗

Viheralueet: Puistot

Brahenpuistossa oli kaunis hevoskastanja åbo akademi reunassa. Puu on nyt kaadettu. Miksi hyväkuntoinen, kaunis ja harvinainen puu kaadettiin? Puu ei ollut kaatumassa eikä se roskannut ympäristöä.

Julkaistu 24.2 klo 6:7 🔗

Viheralueet: Puhtaanapito

Jälleen kerran on roskis aivan ääriään myöten täynnä koiran kakkapusseja ja muuta Kohmon pohjoisreunalla, Vähähuhkonkadun päästä alkavan hiekkaisen, mutkittelevan kevyen liikenteen reitin varrella. Mitäs jos kalenteroisitte nämä roskisten tyhjennykset jottei teidän tarvitsisi odottaa niistä kaupunkilaiselta tyhjennyskehoitusta.

Julkaistu 24.2 klo 5:43 🔗

Liikuntapalvelut: Kuntosalit

Hei, palaute koskee Kupittaan salia. Ison tilan salilaitteet kaipaisivat korjausta/vaihtoa uuteen. -Vanhat, tukevat pyörät: istuinpehmusteet ja käsipehmusteet rikki, jalkalenkkejä puuttuu, istuimen korkeus avaimia puuttuu (tosi tärkeä ergonominen ominaisuus). Nämä vanhat, tukevat hyviä. Toiveena: älkää korvatko uusilla, kevyemmillä. -Cosstrainer toinen käsinoja pois. -Calkaprässi ruuvien ympärillä halkeamia. Nämä ainakin huomattu. Minulla on kuvia laitteista, mutta palvelu ei anna lisätä niitä. Mihin voin toimittaa ne? Miten laitteiden korjaus/uusinta käytännössä toteutuu? Onko budjettia tälle vuodelle? Kiitos.

Julkaistu 24.2 klo 5:25 🔗

Kadut ja liikenne: Suojatiet

Aurorankadulle perennakadun pysäkin kohdille olisi hyvä saada suojatie. Lapset, aikuiset ja ulkoilijat kulkevat siitä kohdin Aurorankadun yli, ruuhka-aikoina ja liukkailla keleillä ylittäminen on erityisen vaarallista.

Julkaistu 24.2 klo 5:2 🔗

Liikuntapalvelut: Välinelainaus

Impivaaran ladut ja välinevuokraamo. Kaiken kiireen keskellä todella ystävällistä asiakaspalvelua ja viimeisen päälle olevat lainavehkeet.

Julkaistu 24.2 klo 3:29 🔗

Liikuntapalvelut: Kuntosalit

Hei, ison tilan salilaitteet kaipaisivat korjausta/vaihtoa uuteen. Iso tila: Vanhat, tukevat pyörät: istuinpehmusteet ja käsipehmusteet rikki, jalkalenkkejä puuttuu, istuimen korkeus avaimia puuttuu (tosi tärkeä ergonominen ominaisuus). Nämä vanhat, tukevat hyviä. Toiveena: älkää korvatko uusilla, kevyemmillä. Crosstrainer toinen käsinoja pois. Jalkaprässi ruuvien ympärillä halkeamia. Nämä ainakin huomattu. Minulta löytyy kuvia tarv. En saa lisättyä. Kiitos.

Julkaistu 23.2 klo 19:48 🔗

Kadut ja liikenne: Liikennemerkit ja viitoitukset

Ajettaessa Ratapihankatua linja-autoaseman suunnasta kohti satamaa tullaan Ajurinkadun risteykseen. Logomon sillan kohdalla Ratapihakadun asfalttimerkinnät osoittavat suoraan ajamista. Risteyksessä ei ole kieltomerkkiä "oikealle kääntyminen kielletty". Rannanpuoleisella Logomon sillan (hissitolppa) rakenteessa on kuitenkin kieltomerkki. Ja sitten rautatieaseman parkkialueella on yksisuuntaisen tien merkki. Eli merkit eivät ole nyt yksiselitteisiä. Toivon, että merkinnät tarkastetaan ja liikenne ohjataan kaikille selkein melkein.

Julkaistu 23.2 klo 15:2 🔗

Ympäristö: Puiden kaataminen

Hei. Turun Kuuvuoresta on komeat näköalat useaan ilmansuuntaan. Tämä on meille täällä asuville tärkeää, mutta tänne tullaan paljon myös muualta maisemia ihastelemaan. Kauniit maisemakalliot ovat kuitenkin päässeet kasvamaan umpeen ja näköalat ovat sitä myötä huomattavasti rajoittuneet. Varsinkin Vuokramiehenkadun päästä kaupungille päin ei meinaa varsinkaan kesällä enää nähdä puiden ja pensaiden takaa. Ko. paikalta muuten avautuisi upea maisema turkulaisille rakasta tuomiokirkkoa kohti. Maisemointi lisäisi alueen arvoa niin täällä asuville kuin virkistyskäytönkin kannalta. Liitteenä kuva vuodelta 1978 kaupungista Vuokramiehenkadulle päin, josta huomaa ison eron nykyhetkeen kasvuston osalta. Myös Kuuvuoren huipun kallioiden pensaat ovat nykyään kasvaneet isoiksi ja peittävät näkymiä. Olisiko tälle mahdollista tehdä jotakin?

Julkaistu 23.2 klo 13:7 🔗

Sähköiset asiointipalvelut: Turun Palautepalvelu

Voisiko palautepalvelusta poistaa kokonaan tai muokata jollain tavoin vähemmän läpitunkevaksi aluerajauksella tehtyjä palautteita? Osa palautteista on levitetty kattamaan isoa osaa Turkua ja kerrostuessaan peittää lopulta näkyvyyden kokonaan. Ohessa esimerkkikuva hausta karttarajauksella jossa ei taustakartta näy enää ollenkaan.

Julkaistu 23.2 klo 12:3 🔗

Ympäristö: Roskaantuminen

Maantie 110 Pysäkki 788 Koivulan liittymä. Jäteöljykanisteri n. 10 L. Siirretty vieressä olevan kevyenliikenteentie puskista pysäkin lähelle.

Julkaistu 23.2 klo 11:42 🔗

Kadut ja liikenne: Sillat

Pyysitte varaamaan venepaikkaa Lauttarannan venelaiturista Hirvensalosta tulevana kesänä. Lauttarannan ja Korppolaismäen väliin aiotaan rakentaa kevyen liikenteen silta. Mikä on tämän sillan rakentamisaikataulu ja Mikä on tämän sillan vaikutus veneliikenteeseen nyt tulevana veneilykaudella ?

Julkaistu 23.2 klo 11:29 🔗

Viheralueet: Puistot

Luolavuorenpuiston puro tulvii niin, että osa kulkuteistä ei ole kuivin jaloin kuljettavista.

Julkaistu 23.2 klo 11:12 🔗

Joukkoliikenne Föli: Fölikauppa ja sovellus

Hei. En varmaan ole ensimmäinen, mutta ehdottaisin että lipun 2-tunnin voimassaoloaika alkaisi siitä kun lippu leimataan ensimmäisen kerran. Jotkut, varsinkin vanhukset syrjäseudulla haluavat varmaan ostaa lipun ajoissa ja sitten voi tulla tilanteita jolloin aika menee tiukalle, esim. jos on monta yhteyttä. 😃

Julkaistu 23.2 klo 11:4 🔗

Joukkoliikenne Föli: Pysäkit ja katokset

Pysäkiltä 452, kärsämäen urheilupuisto, puuttuu kokonaan aikataulujuliste. Vanhempi ruova ei omistanut älypuhelinta eikä tiennyt kauanko hänen pitäisi vielä odottaa bussia. Saisitteko sellaisen julisteen myös sinne laitettua.

Julkaistu 23.2 klo 10:14 🔗

Joukkoliikenne Föli: Verkkosivut

Matkamonitorissa näkyy väärä määränpää. Esim. pysäkeillä 820 ja 6121 näkyy linjan 600 määränpäänä Varissuo, vaikka se on tulossa sieltä. Samoin pysäkillä 6380 linjan 600 määränpäänä on Varissuo. Nämä pitää korjata siten, että matkamonitorissa näkyy todellinen määränpää.

Julkaistu 23.2 klo 10:2 🔗

Joukkoliikenne Föli: Joukkoliikenteen yleinen palaute

Kysyisin, pysähtyykö bussi 43 nyt Ilpoisen suunnalta tullessa Hansan kohdalla, bussin 5 pysäkin lähellä. Palvelubussit pysähtyivät siinä aina pyydettäessä. Asiointibussien kuljettajat eivät ole siinä yleensä pysäyttäneet, kunnes viimeksi bussi pysähtyi siinä pyytämättä. Kuljettaja oli nimittäin aikaisemmin jättänyt meidät siihen ja tiesi, että se oli toiveemme. Hän sanoi, että kaikki kuljettajat eivät tiedä, että paikassa on mm. 43 epävirallinen pysäkki, jossa pysähdytään pyydettäessä. Nyt haluaisinkin saada vahvistuksen tähän, etten turhaan anele pysähtymistä. Monille vanhuksille ja nuoremmillekin liikuntarajoitteisille pysäkit keskustassa ovat liian kaukana Hansasta ja torilta.

Julkaistu 23.2 klo 9:1 🔗

Joukkoliikenne Föli: Bussit, matkustaminen ja asiakaspalvelu

Minulla oli tilanne tällä viikolla, jossa bussissa lukija sanoo pankkikorttia näytettäessä punaista rastia ja herjaa ettei kortilla voi maksaa. Kortilla oli rahaa ja päädyin sitten maksamaan eri pankkikortilla matkan. Nyt kun katson verkkopankkeja niin minulla on veloitettu siltä kortilta 6,30 eli kahden matkan verran, kun koitin korttia näyttää kaksi kertaa lukijaan. Myös siltä kortilta jolla päädyin maksamaan, on veloitettu samana päivänä eli vaikuttaa siltä, että vaikka lukija herjaa ettei voi maksaa eikä matkaa anneta, niin raha on silti mennyt. Ei tarvitse korvata, mutta kuskikin tokaisi, että "ei se rahan siirtäminen kortille auta jos kortti on lukittu". No kortti ei ole ollut lukittu, mutta rahaa silti menee matkaa antamatta.

Julkaistu 23.2 klo 8:24 🔗

Joukkoliikenne Föli: Aikataulut ja reitit

Perjantai 13.3.2026 klo 17.17 601 Painelee taas hienosti pysäkin 6086 ohi jonka voi liitteenä olevasta kuvasta vahvistaa sekä kaupungin seurannasta… Olen seuraillut tilannetta pysäkin 6086 osalta muutaman viikon ja tilanne vaikuttaa parantuneen aamun ja illan liikenteen osalta huomattavasti edelleen tosin löytyy sankareita joita ei näköjään merkityt reitit koske… En tarvitse vastausta tähän ”välitetään liikennöitsijälle eteenpäin” ”laitetaan tiedoksi” yms turhaa vaan nyt haluaisin kuulla vastauksen siihen miten tähän ongelmaan on puututtu/aiotaan puuttua? liikennöitsijöitä (erityisesti jalon liikenne) ei kiinnosta lähteä näitä ongelmia pelkän asiakapalautteen perusteella korjaamaan. Föliltä pitää lähteä selkeä viesti asiasta liikennöitsijöille ja rangaistuksia jakamaan jos reiteiltä poiketaan toistuvasti. Ehdotan myös että autoihin tulisi selkeä karttanäkymä kuljettajille josta voi reittiä seurata ja jos poiketaan reitiltä laite alkaa hälyttämään kovaan ääneen yms sen luulisi ymmärtävän myös ne kuljettajat jotka ei suomea osaa. Todella Ikävää myös huomata ettei palautteita julkaista muille nähtäväksi…

Julkaistu 23.2 klo 8:9 🔗

Kadut ja liikenne: Suojatiet

Poistakaa suojatie. Liian vaarallinen. Suojateitä valoilla löytyy alle 100m päästä.

Julkaistu 23.2 klo 7:48 🔗

Joukkoliikenne Föli: Aikataulut ja reitit

Aijemmin annoin palauttaja, kun bussi ei näy kartalla. Pyydettiin ilmoittamaan kun tätä tapahtuu.

Julkaistu 23.2 klo 7:45 🔗

Joukkoliikenne Föli: Bussit, matkustaminen ja asiakaspalvelu

Miksi Nobinan autoa 380 ei näy bussit kartalla sovelluksessa?

Julkaistu 23.2 klo 7:41 🔗

Kadut ja liikenne: Jalankulku- ja pyörätiet

Hei, Killivuorenkatu päättyy numeron 21 kohdalla ja jatkuu pyörä ja kävelytienä. Tämä osuus on kavennettu. Normaali ajorata jatkuu numeron 25 kohdalta. Tätä kevyen liikenteen osuutta eivät autoilijat noudata juuri lainkaan, vaan siitä ajetaan arviolta yli sata kertaa päivässä autoilla - varsinkin ruuka-aikoina. Alueella on 30km/h rajoitus ja kiireiset ajavat ilmeisesti oikaisumielessä Killivuorenkatua ja Taipaleenkatua huomattavalla ylinopeudella. Alueella liikkuu paljon pieniä koululaisia. Myös raskas liikenne (mm jäteautot) käyttävät kevyen liikenteen väylää. Kuntopolun ylityksessä pyörätien kohdalla tulee olla jalan liikkuvan todella varovainen, kun autot menevät välillä pyörätietä 30-50km/h nopeudella ja näkyvyys on huono. Poliisi ei näytä valvovan myöskään villiä liikennettä alueella. Esittäisin, että ajoneuvolla ajo estetään jollakin tavoin kevyen liikenteen osuudella. Näin koululaiset ja muut käyttäjät voivat turvallisesti siinä kulkea ja kaahailu vähenee "oikopolulla". Kiitos.

Julkaistu 23.2 klo 5:44 🔗

Viheralueet: Muut

Hei ! Luolavuorenpuistossa luolavuorenpolun varrella oleva avo-oja tulvii koska vesi on jäätynyt tulpaksi jalankulkuväylien alla kulkevissa betonirummuissa. Vesi tulvii ja jäätyy jo suurella aluella mm katkaisten jalankulkuväylän. Muistaakseni joskus aiempina pakkastalvina tehnyt saman tempun ja ongelma on poistunut kun rummut on sulatettu höyryllä tai vast. auki. Avo-oja kaipaisi ehkä muutenkin perkausta. Vesi tullee kaukolämpökanaaleista.

Julkaistu 22.2 klo 19:11 🔗

Kadut ja liikenne: Suojatiet

Hei, Linnankadun ylittävä suojatie Fleminginkadun kohdalla on vaarallinen. Ajonopeudet ovat usein korkeita, eikä suojatietä huomioida. Hieman alamäessä oleva suojatien alkupää vaikeuttaa jalankulkijan havaitsemista. Paikalle olisi hyvä saada vilkkuvat valot suojatien kohdalle, kuten esim on Humalistonsillalta Köydenpunojankadun kohdalla. Tämä kiinnittäisi autoilijoiden huomion paremmin suojatien olemassaoloon. Kiitos!

Julkaistu 22.2 klo 17:40 🔗

Viheralueet: Metsät

Koivulassa Lauritsankentän polun ja rivitalojen välisen metsikön harvennus. Tästä on aikaisempi ilmoitus ja olette luvannut hoitaa katselmuksen ja harvennuksen.

Julkaistu 22.2 klo 13:27 🔗

Viheralueet: Koirapuistot

Moision koirapuiston pienten koirien puolen sisemmän portin lukkomekanismi on rikki. Pienten puolelle ei pääse, ei sitten millään.

Julkaistu 22.2 klo 11:30 🔗

Kadut ja liikenne: Jalkakäytävät

Erittäin vaarallinen railo jalkakäytävällä johon mahtuu polkupyörän rengas. Se on vielä jyrkässä mäessä eli jälki on karmivaa jos rengas siihen railoon osuu. Bussipysäkin ja Jyrkkälän Salen välissä.

Julkaistu 22.2 klo 9:44 🔗

Kadut ja liikenne: Jalankulku- ja pyörätiet

Liikennemerkki nurin maastossa.

Julkaistu 22.2 klo 7:36 🔗

Ulkoilu: Ulkoilureitit ja hiihtoladut

Eikö Hirvensalon hiihtokeskukselle ole annettu mitään rajoituksia rinnetraktorien meluamiselle? Kello on jo yli puolenyön ja jyrinä vain jatkuu. Kai omakotialueillakin joku aika yö rauhalle on?

Julkaistu 21.2 klo 21:0 🔗

Kadut ja liikenne: Pysäköinti

Hei, tulimme vierailemaan perheen voimin Turkuun ja majoitumme Kirstinpuistossa. Huomasimme pian, että uuden kaupunginosan autoilu on tehty ainakin lapsiperheen näkökulmasta hankalaksi. Alla muutama huomio: 1. Talot on kaavoitettu ahtaasti, joten taloissa ei ole pysäköintipaikkoja ja pysäköintihallit ovat epäkäytännöllisen kaukana taloista lasten ja tavaran kantamisen suhteen 2. Koko alue on pysäköintikieltoaluetta, joten autoa ei voi jättää tien viereenkään siksi aikaa kun kantaa lasten tavaroita ja ostoksia yläkerroksiin, kuitenkin olisi ihan hyviä kiekkopaikkamahdollisuuksia esim. Iso-Heikkilän tien päässä. 3. Koska pysäköintialuekieltoalue on hyvin laaja, ovat liikennemerkit hyvinkin kaukana itse paikasta jossa rupeaa pysäköintiä miettimään, esim. alueelle ajettaessa Ruissalontien alussa. Eli nähtävästi pitää ne yhdet sakot maksaa ennen kuin asian huomaa. Sanoisin tätä siis huonoksi kaupunkisuunnitteluksi. Kannattaisi lisätä pysäköintimahdollisuuksia Kirstinpuiston alueelle ja tulevilla asuinalueilla välttää tällaisia ratkaisuja.

Julkaistu 21.2 klo 16:5 🔗

Hulevedet: Ojat

Miksi Loulavuorenpolulla ojan vedenpinta nousee pitkästä pakkaskaudesta riippumatta? Veden/jään pinta näyttää nousevan päivittäin niin,että jäätä on alkanut muodostamaan Rätiälänpolun liittymässä jo polun pinnalle.

Julkaistu 21.2 klo 13:54 🔗

Kadut ja liikenne: Ajoradat

Kartalla merkityssä sijainnissa isoja reikiä, suunta kohti Turun keskustaa.

Julkaistu 21.2 klo 12:43 🔗

Kadut ja liikenne: Ajoradat

Kartalle merkityssä sijainnissa (viiva ja piste) useita reikiä, ajokaistojen välillä. Suunta kohti Tamperetta.

Julkaistu 21.2 klo 12:41 🔗

Viheralueet: Leikkipaikat

Mannerheiminpuiston uusi massiivinen kirkuvanpunainen leikkilinna ei oleenkaan sovi ympäristöönsä. Voisiko sen värin edes muuttaa hillitymmäksi, esimerkiksi samansävyiseksi kuin vieressä oleva murretunpunainen Mikaelinkirkko?

Julkaistu 21.2 klo 11:36 🔗

Ympäristö: Ilmanlaatu (katupöly, hajuhaitta, savuhaitta)

Varsinkin iltaisin ja kovalla pakkasella Nummenrannassa, siis joen itäisellä rannalla ilmassa paskanhaju. Välillä tulee ilmanvaihdon kautta sisällekin. Biokaasulaitos? Poltetaanko täälläkin jo Italian myrkkyjätteitä?

Julkaistu 21.2 klo 10:58 🔗

Kadut ja liikenne: Jalkakäytävät

Hannunniitun bussipysäkillä (Keisari-grillin edessä, Vanha-Hämeentie 103) on huonosti liikkuvien kesäisinkin vaikeaa ja vaarallista tulla ulos bussista, joka lähes aina jää liian kauas jalkakäytävän reunasta. Liikun kyynärsauvoilla ja talvikeleillä on bussista jääminen suorastaan pelottavaa kadun reunassa olevan jäätyneen kinoksen vuoksi, jonka yli on yritettävä jotenkin ehjin luin kiivetä. Pyydän kiireesti apua, sitä kinosta ei ole tänä talvena edes yritetty poistaa!!! Ilmoitan tästä monien Hannunniitussa asuvan liikkumisesteisten ja vanhusten puolesta.

Julkaistu 21.2 klo 9:37 🔗

Ulkoilu: Luistinradat

Turkuun voisi rakentaa tai jäädyttää talvisin luisteluradan johonkin metsään tai puistoalueelle. Paljon pidemmän kuin Kupittaan mato.

Julkaistu 21.2 klo 7:34 🔗

Viheralueet: Metsät

Hei, Minulla on vuokratontti täällä Hirvensalossa ja omakotitalo. Talon viereisessä metsän tontin rajan ulkopuolella, eli kaupungin mailla on kaatunut puu myrskyn seurauksena. Voiko sen siivota pois? Samalla alueella on myös suht iso koivu jonka juurakko näkyy kallion päällä. Huoli ettei tämänkin puu kaadu myrskyssä ja tällöin kaatuisi tontilleni ja ehkä talolle asti. Voisiko tätä käydä katsomassa ja mahd. Kaatamassa pois?

Julkaistu 21.2 klo 7:15 🔗

Kadut ja liikenne: Liikennevalot

Suikkilantien ylittävät liikennevalot jalankulkijoille Pläkkikaupunginkadulle ovat nykyään niin lyhyet, että jos tie on hieman liukas, niin kerkeät juuri ja juuri autotieltä pois ennen kuin autoilla on vihreät valot. Useimmiten olet vielä puoliksi suojatiellä, kun malttamattomimmat kuskit jo sutivat renkaillaan. Voisiko jalankulkijoiden valoihin säätää hieman lisää aikaa?

Julkaistu 21.2 klo 2:11 🔗

Kaupunkisuunnittelu

Miksi Vähä-Heikkilän historiallisesta kaupunginosasta ja Vähä-Heikkiläntiestä on kartoissa jätetty pois tavuviiva ja kirjoitettu nimet yhteen, toisin kuin Iso-Heikkilässä?

Julkaistu 20.2 klo 20:53 🔗

Kadut ja liikenne: Ajoradat

22 Jäkärlän päätepysäkki ja sen ympäristö on vaarallinen luistinrata. Matkustajat kaatuilevat ja bussin perä luistelee miten sattuu ja samaan aikaan kehotetaan julkisen liikenteen käyttöön.

Julkaistu 20.2 klo 8:57 🔗

Kadut ja liikenne: Ajoradat

teidän hiekoitus tarve Turku jäkärä alue kaikki kevyen liikenteen väylät ajotiet pääväylät sivutiet kujata kadut koko alueelta hihakoitettava tien pinta erittäin liukas kaikki tiet tulevat hiekoittaa kokonaan koko tien pituuteen alta ja kadun pituudelta ja kujien pituudelta ja koko Haihuntie koko tien pituudelta ja siinä olevat ympäristö ympäristötiet ja kujat Turku jäkärä myös yli-maariassa sama juttu moisiossa

Julkaistu 20.2 klo 7:8 🔗

Kadut ja liikenne: Jalankulku- ja pyörätiet

Hei Liittyen vastaukseenne palautteeseen https://turku.asiointi.fi/eFeedback/fi/View/459251 Katsoitteko kuvaa? Huomaatteko siinä vasemmalla liikennemerkin? Valotolppa mahtuu siihen samaan tilaan pyörätien ja autotien väliin. Olkaa hyvä. Koska korjaatte virheellisesti sijoitettujen tolppien sijainnin?

Julkaistu 19.2 klo 19:39 🔗

Kadut ja liikenne: Jalankulku- ja pyörätiet

Bussipysäkkien lumenajo ei ole kovin kummoista ollut. Kummatkin bussipysäkit nimikkeellä ”Halistentie” ovat todella vaikeasti saavutettavia vaunujen kanssa (pysäkkien numerot 1638 ja 1332). Tänään oli lähellä etten luiskahtanut bussin alle, kun pysäkillä oli niin korkea valli lunta.

Julkaistu 19.2 klo 18:38 🔗

Kadut ja liikenne: Katujen yleinen palaute

Turkuun tullessa moottoritietä Salosta,näkyvät rumat graffititöhryt alikuluissa,rakennuksissa, kallioissakin.Antaa kaupungista huonon kuvan ,kun suttujen määrä vain lisääntyy! Itäharjun/ Skanssin alueella näitä sotkuja paljon. Kaupunkikuva olisi parempi,kun ne poistettaisiin/ peitettäisiin heti niiden ilmestyessä. Kamera valvonta,vartiointi palvelu hoitamaan,jos uusia tulee,jotta ongelmalle saadaan maksaja.

Julkaistu 19.2 klo 17:48 🔗

Ulkoilu: Yleistä palautetta ulkoilusta

Sain sähköiskun Vasaramäen kuntoportaiden kaiteen valaistuksesta. Alhaalta katsottuna vasemmalla puolella, alhaalla, kaiteen alareunasta. Johdot on ulkona kuten kuvassa näkyy.

Julkaistu 19.2 klo 15:2 🔗

Orkesteri ja konserttitalo: Tiedotus ja verkkosivut

Kun yrittää ostaa lipun netistä, katsomokartan paikkavärienvärien merkitystä ei kerrota missään. Ainakaan sitä ei ole kartan vieressä.

Julkaistu 19.2 klo 14:44 🔗

Kadut ja liikenne: Ajoradat

Onko Pakkarinkatu luokiteltu liikenteen pääväyläksi, joka vaatii suolausta vai pysyykö se sulana ja märkä jostakin muusta syystä? Onko käytettävän katuhiekan seassa suolaa?

Julkaistu 19.2 klo 12:6 🔗

Kadut ja liikenne: Ulkovalaistus

Tien vieressä, lähellä sähköjohtoja, nököttää valtavan kokoinen pystyyn kuollut kuusi. Se olisi hyvä kaataa ennen seuraavia myrskyjä,

Julkaistu 19.2 klo 11:34 🔗

Kadut ja liikenne: Parkkipaikat

vanha kakskerrantie 2 santa parkkipaikka mis reunassa on rinkin keräypistekin on ttosi liukas ja yms. eli sais karhentaa jäisen pinnan ja peräs levittää sepeliä myöskin sen pystyy tekemään kuorma autolla mis polanne terä maha auras ja hiekotus myöskin välineet myöskin.

Julkaistu 19.2 klo 10:5 🔗

Kadut ja liikenne: Jalankulku- ja pyörätiet

Länsikaaren ja Artukaistentien ylitys on todella hengenvaarallista. Nopeudet ovat aivan kamalia pitkän suoran takia. Todella monta liian läheltä käynyttä onnettomuutta. Autot eivät edes yritä jarruttaa kun menet yli. Tällaiseen vaaralliseen ylityspaikkaan pitäisi ehdottomasti saada korotettu suojatie tai sellainen vilkkuva varoitus jalankulkijoista/pyäräilijöistä liikennemerkki. Toinen on saman Artukaistentien risteys mistä mennään yli Bayerin portille. Kukaan ei näe vaikka kuinka annat pyärällä käsimerkkiä että käännyt oikealle.Tässä käy vielä jollakin todella huonosti.

Julkaistu 19.2 klo 9:10 🔗

Kadut ja liikenne: Katujen yleinen palaute

Kuninkaankartanonkadulla konservatorion edessä oli tällainen mielenkiintoinen aurausratkaisu tänään (12.2.2026). Lumikasa vie yhden kaistan autoliikenteeltä sekä on suoraan bussipysäkin kohdalla. Eikö lumia olisi saanut kasattua muualle tai vietyä kokonaan pois?

Julkaistu 19.2 klo 8:46 🔗

Liikuntapalvelut: Uimahallit ja maauimalat

Hei, Olisiko mahdollista tehostaa vedensidontaa ihmisten jaloista Impivaaran uimahallin pesu- ja pukutilojen rajalla? Edullisena ratkaisuna tulee mieleen jokin vettä sitova n. metrin levyinen mattoratkaisu, jonka yli ihmiset automaattisesti tulevat astuneeksi kummallakin jalalla ainakin kerran. Näin jaloissa oleva irtovesi jäisi mattoon, mikä helpottaisi siivousta ja parantaisi pukuhuoneen lattian hygieniaa (esim jalkasienen tarttuminen). Edelleen ihmisten tulisi kuivattaa vartalonsa pesuhuoneen puolella muuten. Matossa voisi periaatteessa olla kolme kerrosta mutta ne voivat joko olla eri matot tai jotkin toiminnot samaan mattoon integroitu: 1) Päällimmäisenä hieman nukkainen kerros johon irtovesi tarttuu jaloista. 2) Keskimmäisenä ritilämäinen/verkkomainen osa joka johtaa päivän edetessä liian veden alas, ja 3) alimmaisena jonkinlainen liukueste (esim kuminyppylät ritilässä). Päällimmäinen osa vaihdettaisiin tarvittaessa kuivaksi ja pestäisiin. Halvimmillaan matot voisi laittaa ihan sellaisenaan ovelle nykyisiä kaakeleita muokkaamatta. Tässä voi kokeilla ei mattomalleja. Mutta jos kokeilussa huomataan että vettä valuu matosta reunoille liikaa, on myös mahdollista laittaa alle jokin allasmainen kumimatto tai piikata remontin yhteydessä maton ympärille matala "oja", joka johtaa liikaveden hallitusti pois. Kiitos pohdinnasta!

Julkaistu 19.2 klo 7:53 🔗

Verkkopalvelut ja viestintä: Yleistä palautetta kaupungin markkinoinnista

Miksi en pysty lähettämään spostia lautakunnan jäsenille osoitteeseen@turku.fi?

Julkaistu 19.2 klo 6:20 🔗

Kadut ja liikenne: Liikennemerkit ja viitoitukset

Littoistentie /hintsaknaapinkatu risteyksessä liikennemerkki kääntynyt portaalissa

Julkaistu 19.2 klo 5:50 🔗

Kirjastopalvelut: Tilat ja piha-alueet

Pääkirjaston uuden puolen remontin jälkeen työskentelypisteille vaihdetut puiset tuolit ovat epämukavia ja niillä on hankala istua.

Julkaistu 19.2 klo 5:34 🔗

Liikuntapalvelut: Kuntosalit

Nyt tulevan Impivaaran kuntosalin remontin yhteydessä voisi salin perällä olevan lasikopin purkaa pois. Sillä saataisiin mukavasti lisää tilaa vapaapaino alueelle. Nyt koppi näyttää olevan enemmänkin romujen keräysalue vaikka henkilökunta väittää sen olevan hyvässä käytössä. noille romuille varmasti löytyy joku parempikin sijoituspaikka.

Julkaistu 19.2 klo 5:25 🔗

Kadut ja liikenne: Puhtaanapito

Hei! Palaute koskee talvikunnossapitoa. Turussa lumipeite on vähäistä (12.2.) ja kaupungin lumikaatopaikkoja on nimetty kolme, joista yksikään ei liene Hannunniitun ja Nummen kaupunginosien välissä, keskellä asuinaluetta sijaitseva pieni viheralue Hannunkadulla? Tästä huolimatta yli puolet puiston pinta-alasta on nyt lumijätteen peitossa. Lunta on parin metrin korkuisissa kasoissa ja lienee sanomattakin selvää, että tuollainen määrä lunta tulee tuhoamaan allaolevan puiston nurmikon.

Julkaistu 19.2 klo 5:12 🔗

Kadut ja liikenne: Jalankulku- ja pyörätiet

Milloin jatkuu talvikunnossapitotyöt?

Julkaistu 19.2 klo 4:43 🔗

Kadut ja liikenne: Liikennevalot

https://turku.asiointi.fi/eFeedback/fi/View/456704 Se, että ohjelmia on useita ei selitä sitä miksi eri ohjelmissa suojatievihreä on eri pituinen. Jos perustelette asian noin, niin sitten suositte keskustassakin autoilua. Olisi syytä ottaa jalankulku paremmin huomioon liikennevalojen mitoittamisessa. Vaikka suojatievihreä olisi tietyn pituinen, ei tarkoita sitä, että saman suunnan autoiluvihreän pitäisi olla yhtä pitkä. Toivottavasti kehitys olisi enemmän jalankulkua suosiva ja huomioonottava. Yliopistonkadun risteyksessä Aninkaistenkadun ylittäminen on välillä jopa vaarallista, kun autot erityisesti joen suunnasta meinaavat startata päälle liian aikaisin. Jotain turva-aikaa tarvitaan tähän risteykseen.

Julkaistu 19.2 klo 4:35 🔗

Kadut ja liikenne: Liikennemerkit ja viitoitukset

Kyltti irti maassa.

Julkaistu 19.2 klo 3:59 🔗

Ympäristö: Roskaantuminen

Kuinka usein käydään siistimässä Hirvensalon laskettelurinteen roskikset, sillä tänään, kun menimme ystäväni kanssa siitä ohi, niin enpä olisi uskonut Hirvensaloon tulevani, sillä oli kuin kaatopaikka... Kyllä hävetti olla paikallinen asukas ja vielä kun laskettelemassa käydään muualtakin Turusta, niin ei mitenkään hyvää mainosta. Käykää nyt hitossa siistimässä se. On tietenkin pölöjä ihmisiä, jotka pitävät omina kaatopaikkoinaan erinäisiä alueita, mutta kurjaa, kun me ympäristöä kunnioittavat saamme kärsiä siitä =(

Julkaistu 18.2 klo 21:22 🔗

Kadut ja liikenne: Jalankulku- ja pyörätiet

Miksi Koulukadulla on päätetty jättää suorittamatta lumen poiskuljetus, vaikka lumitila on täynnä ja valli kaventaa pyörätien jokseenkin kokonaan? Valli on ollut paikallaan jo monta viikkoa, enää ei voi tarjota verukkeena "lumenajot ovat käynnissä urakka-alueella".

Julkaistu 18.2 klo 18:55 🔗

Viheralueet: Penkit ja roskikset

Lisää roskiksia ja tuhkiksia kaupunkialueelle! Esimerkiksi Aurakatua ylöspäin Yliopistonkadun kulmasta ei ole yhtäkään roskista tai tuhkista, ensimmäinen löytyy vasta Taidemuseon liepeiltä, surullista. Ei mikään ihme että roskia ja tupakantumppeja on siellä täällä, kun ei roskiksia ja tuhkiksia ole missään...

Julkaistu 18.2 klo 12:40 🔗

Kadut ja liikenne: Jalankulku- ja pyörätiet

Miksi Kiinanmyllynkadun yksisuuntaisista pyöräkaistoista vain toinen on harjattu? Tyksin puoleinen pyöräkaista on vain aurattu ja hiekotettu. Minusta yksisuuntaisilla osioilla saisi olla sama kunnossapito taso molempiin suuntiin.

Julkaistu 18.2 klo 9:59 🔗

Kadut ja liikenne: Katujen yleinen palaute

Eteläkaaren ja Hamppukadun uudet liikennevalot tulee poistaa. Eteläkaarella on nyt aivan turhaa ruuhkaa ja autot joutuvat nyt tyhjien vuorojen takia pysähtymään ja kaasuttaan.

Julkaistu 18.2 klo 7:40 🔗

Viheralueet: Metsät

Julkaistu 18.2 klo 7:35 🔗

Kadut ja liikenne: Ajoradat

Rykmentintien ja Pulttikadun risteys on vaarallinen. Rykmentintiellä ajetaan tosi lujaa. Autot eivät pysähdy suojatielle vaan väistävät kävelijöitä. Suojatiet on tosi pitkät. Voisiko suojateille asentaa hidasteet ja sellaiset välialueet?

Julkaistu 18.2 klo 7:34 🔗

Kadut ja liikenne: Ulkovalaistus

Pimeä katuvalaisin

Julkaistu 18.2 klo 7:26 🔗

Kadut ja liikenne: Liikennevalot

Kakskerrantien ja Vanhan Kakskerrantien risteys ruuhkautuu erityisesti aamuisin Syvälahden koulun suunnasta tultaessa. Tilanne on pahentunut syksyn ja talven mittaan, esimerkiksi tänään vietin jonossa lähes 10 minuuttia n. klo 8.15. Ongelman syynä tuntuu olevan paitsi esim. epäonnistuneen runkolinjauudistuksen vuoksi lisääntynyt autoliikenne, myös liikennevalojen säätö. Syvälahden suunnasta tultaessa valot on säädetty siten, että ruuhka-aikanakin valoista saattaa päästä pahimmillaan vain 4-5 autoa kerrallaan. On tuntuma, että valojen vaihtumiseen vaikuttaa autojen etäisyys toisistaan - kun jonossa seuraavan auton kuljettaja lähtee liikkeelle siten myöhässä, että autojen väliin jää autonkin mitan verran tilaa, näyttäisi valojen ohjausjärjestelmä tulkitsevan tilanteen niin, että valot saa laittaa vaihtumaan. Olisi parempi, jos tätä säätöä voisi vähän höllentää tai laittaa päälle kiinteän ajan. Kokonaisuutena alueen liikennejärjestelyihin pitää joka tapauksessa tulla selviä parannuksia ennen kuin Latokarin ja Pikisaaren välisen alueen rakentaminen joskus alkaa (jos alkaa). Uusi kevyen liikenteen silta, vaikka hyvä parannus onkin, ei valitettavasti tule ruuhkia ratkaisemaan, eikä joskus tulevasta uudesta Uittamon suuntaan rakennettavasta sillastakaan ole tuohon kohtaan avuksi.

Julkaistu 18.2 klo 7:7 🔗

Viheralueet: Muut

Bussipysäkille johtavan kävelytien vartella on 2 lehmusta, joiden alimmat oksat ovat ihan silmien kohdalla. Voisko näiden puiden oksakorkeutta käydä vähän nostamassa? Ennen kun jonkun silmät saa osumaa…

Julkaistu 18.2 klo 6:34 🔗

Kadut ja liikenne: Suojatiet

Luolavuoren koulun suojatielle heikko näkyvyys, mikäli autoja parkissa suojatien vieressä. Varsinkin jos kyse on kookkaammista autoista. Olisiko suojatien yhteyteen mahdollista saada pieni alue johon ei saa parkeerata autoa? Tämä lisäisi turvallisuutta koulusta poistuville lapsille ja vähentäisi vaaratilanteita autoilijoille.

Julkaistu 18.2 klo 5:59 🔗

Kadut ja liikenne: Katujen yleinen palaute

Ankkurikylänkadun ja Telakkakadun liikenneruuhkiin tarvittaisiin toimivampi ratkaisu. Alueen liikennejärjestelyt eivät ole riittävät alueen liikennemäärälle. Tiet ovat aamuisin tukossa molempiin suuntiin Pernontietäkin ja liikenne on lähinnä villinlännen toimintaa. Telakalle kulkijat ovat kehittäneet omat liikennesääntönsä, joista kaikki eivät ole tietoisia. Viimeksi tänä aamuna sai todistaa älyvapaata toimintaa, kun edellä ajoi kuski, joka ei selvästi tuntenut telakan tapaa ja ajoi normaalien liikennesääntöjen mukaan. Ensin Merilinjaa oikoreittinä käyttänyt teidenritari oli ajaa Telakkakadun risteyksessä kolmion takaa kyseisen kuskin kylkeen ja antoi äänimerkkejä, kun kuski ei tajunnut antaa hänelle tietä. Sen jälkeen suivaantunut sankari ohitti mutkassa vastaantulevien kaistaa ja mielenosoituksellisesti kiilasi sen toisen kuski eteen. Tällainen käytös on ihan tavallista, koska liikenteen ongelmiin ei puututa.

Julkaistu 18.2 klo 4:48 🔗

Kadut ja liikenne: Katukalusteet

Hei. Nyt kun kerrankin on taas talvi isolla Teellä ja jääsilta saatu förin lähettyville, niin koska ihmiset kulkevat nyt umpeenjäätynyttä Aurajokea pitkin ylös/alas, olisko mahdotonta saada muutamiin paikkoihin rappusia jäälle. Ihmisiä oli todella palljon ulkoilemassa viikonloppuna ja satoja ihmisiä käveli förin suunnalta Tuomiokirkolle päin ja takaisin. Ongelmana oli vaan, että ei ollut oikein muuta paikkaa nousta joelta pois, kuin se jääsiltä förin vieressä. Olisi ihan mahtavaa, jos muuallakin, esim. vaakahuoneen, teatterisillan ja Tuomikirkon suunnalla olisi selkeät rappuset, joista pääsisi ylös ja alas jäälle

Julkaistu 18.2 klo 3:27 🔗

Kadut ja liikenne: Liikennevalot

Brahenkatu 6:n/Eerikinkatu 7:n kohdalla (Tempurin liikkeen edustalla) liikennevalotolppa on hieman vinossa ja valot eivät siten näytä aivan suoraan.

Julkaistu 17.2 klo 19:39 🔗

Kadut ja liikenne: Rakentaminen ja työmaat

Kuukausia tietyömerkki ja työmaaviitta lojuneet, hakekaa vihdoin pois, vauhtia!

Julkaistu 17.2 klo 14:13 🔗

Liikuntapalvelut: Uimahallit ja maauimalat

Maanantaina 9.2.2026 noin klo 17-18 aikoihin sattui Impivaaran uimahallissa tilanne, jossa asiakas irrotti vahingossa radan jakajan toisen pään paikoiltaan. Vieressä olevat yrittivät auttaa, mutta ketjua ei saanut omin voimin kiinnitettyä takaisin. Joukko yritti lopulta yhdessä saada valvojan huomion, jotta tämä voisi tulla auttamaan. Tämä tapahtui virtuaalivesijumpan vieressä. Yli kuusi ihmistä viittilöi ja huusi useaan otteeseen "Valvoja!" noin viiden minuutin ajan. Valvoja ei huomannut tilannetta. Lopulta valvoja katsoi joukkoon päin, mutta jatkoi senkin jälkeen ystävänsä kanssa juttelua. Kun huudettiin tarpeeksi lujaa, valvoja tuli paikalle. Onneksi ei ollut hätätilanne, ja ketju saatiin kiinnitettyä, kun valvoja toi sitä varten jonkin apuvälineen. Minulle jäi kuitenkin vahvasti sellainen olo, että jos olisi ollut hätätilanne, ja ihminen olisi ollut hukkumassa, valvoja ei olisi huomannut mitään, ei mitenkään. Huusimme koko keuhkomme tyhjiksi, eikä meitä huomattu. Myöhemmin kiinnitin huomiota siihen, että molemmat valvojat istuivat katsomossa samaisen altaan toisessa päässä, ja juttelivat keskenään, eivätkä kiinnittäneet mitään huomiota altaaseen tai katsoneet altaaseen päin. Ymmärrän, että valvonta on varmasti puuduttavaa työtä, mutta se on valvojan työ. Haluaisin luottaa siihen, että valvoja näkee, jos altaassa tapahtuu jotain normaalista poikkeavaa.

Julkaistu 17.2 klo 12:46 🔗

Joukkoliikenne Föli: Pysäkit ja katokset

K3-merkintä puuttuu edelleen pysäkeistä Kairiskulman tiellä, Pyhän Katariinan tiellä ja Kartanotiellä. Puuttuu lähes kymmenen kylttiä. Osa pysäkeillä odottavista matkaajista ei usko vieläkään, että kyseinen linja on säännöllinen ja pikkubussit pysähtyvät kyseisten teiden pysäkeillä.

Julkaistu 17.2 klo 12:17 🔗

Kadut ja liikenne: Puhtaanapito

Edelleen kesästä asti työmaakartio ojassa, hakekaa pois, vauhtia!

Julkaistu 17.2 klo 12:11 🔗